Lokakuu

”Tulevaisuus ei ole jotain, minkä ihmiset vastaanottavat, vaan jotain, minkä he luovat.” Paulo Freire

Blogi tauolla toistaiseksi.

* * *

Syyskuu

Kaikenlaisia esteitä elämässä, kyllä. Tänä kesänä Oulun kaupunki urakoitsijoineen ja ali-ali-ali-mitälienee-urakoitisijoineen on kaivanut mahtavan määrän monttuja, rooppeja, raappeita ja pystyttänyt kaikenlaista aitaa ja kulkuestettä minun arkisille asiointimatkoilleni. Kokeilen tässä purkaa harmistustani rakentavasti.

Kuopan kaivaminen näyttää olevan helppoa ja nopeaa. Yleensä en edes tiedä, milloin se tapahtuu. Ehkä yöllä? Joskus viitteitä tulevista kaivannoista näkyy erivärisinä spraymaalijuovina asvaltilla. Mutta siinä kaikki. Huomisaamuna yhtäkkiä vaan tästä ei pääse.

Sen kaivetun täyttämiseen sitten meneekin paaaaljon kauemmin. Teräväreunaiset asvalttihaavat ammottavat rosoista kivikkoa, eikä kukaan tule laastarin kanssa, ei tänään, eikä tänään, eikä tänäänkään. Joskus ehtii sataa lumi…

Välillä aukileen yli vie tilapäinen silta. Siinä on vähän reikiä ja väylä on kovin kapea. Vähän hirvittää kulkea. Ja ne kiertotiet! Joskus ne on jopa merkitty, oikein kartan kanssa: tästä, mene, niin pääset – jonnekin. Useinkaan mitään opastusta ei ole. Menet sinne mihin pääsee, ja ehkä tulet johonkin.

Niin kuin elämässä yleensä… 🙂

Tuliko stoppi eteen? Hetkeksi jos toiseksikin voi olla hyvä pysähtyä miettimään, mihin tie vie. Anna muiden ajella pahki toisiinsa, kun eivät katso mihin ovat menossa, luuri kädessä ja kuulokkeet korvilla.

Jos olet tippunut kuoppaan, tule pois sieltä. Saa tulla. Saa kääntyä. Mikä on umpikuja ruotsiksi? Uudelleenkääntymistie. Toppen! Jokaisella on toivottavasti tarpeeksi, muttei liikaa, merkityksellisiä rooppeja kaivettavana ja rööristöjä asenneltavana, että elämä pysyy mielenkiintoisena, lähipiiri lämpimänä ja oman elämänsä työhenkilö saa onnistumisen elämyksiä. Sinä itse määrität, mikä on sopivasti oikeaa, hyvää ja kaunista sinulle. Älä rääkkää itseäsi tärviölle. Tien teossa voi tarvita apua, ja sitä voi antaa toiselle.

Elämä ei mene aina tasaista suoraa. Vaikka sellaisen elämän olisi itselleen suunnitellut, aina tulee joku tampio ja tekee vasiten ylimääräistä vaivaa. Mäkilähdöt ovat haastavia, mutta niihinkin oppii, kyllä! Tulee tietöitä, nimismiehen kiharoilla olevia sorateitä ja pitkospuita suolla. Elämä pakottaa välillä tuntemattomaan – mutta sielläkin pärjää! Vauhti tappaa, ei matka, sanotaan. Sivupolku, oikopolku, kiertotie – mistä sen etukäteen tietää, onko se sittenkin parempi kulkea kuin se tie, jonka olet ehkä kauan sitten valinnut. Ehkä se vie Seikkailuun? Nauti matkasta, maisemista ja mustikoista. Pienellä metsäpolulla on suojassa tuulelta…

* * *

Elokuu

Vielä on kesää jäljellä! Elokuu on kuitenkin kypsymisen aikaa. Millainen sinun kesäsi sato on? Mistä herkuista voit nauttia, itse, perheessä, töissä, harrastuksissa, ystävien kanssa? Ota sato talteen, säilö muistoina ja nauti purkin pohjaan saakka.

Onko vielä raakaa? Helli satoasi hyvän mielen auringossa, ja odota; korjaa talteen ja kääri lämpimään ennen pakkasia. Kyllä siitä vielä hyvä tulee.

Vai kävikö niin, että kaatosade pehmitti marjat ja pellot? Kuivuiko helteisiin, paloiko karrelle? Mitä voit vielä pelastaa, vai aloitatko alusta uusien siementen kanssa?

Jäikö marjat happamiksi? Oletko kade jonkun toisen saavutuksille? Ei kannata. ”Kateus pysyy vaikka turhautuminen menisi ohi, loukkaus sovitettaisiin, kilpailija poistuisi tai vääryys oikaistaisiin.
Kateus on surua vailla olemisesta, kipua, joka käännetään toisten kannettavaksi.” Älä sure sitä, ettet saanut enemmän. Iloitse siitä, mitä sait.

Ahkeroit ja kypsyi, mutta muille ei kelpaa? ”Jos ei kelepaa, olokoot iliman.” – Vanhan kansan viisautta. Nauti sinä, kukaan ei voi tehdä sitä puolestasi.

Olisihan sitä, tuolla, metsässä, hankalaa, märkää, punkkeja ja hirvimiehiä… Onko sadonkorjuu liian työlästä? Etkö tohdi yksin? Kenet pyydät kaveriksi? Ei kannata jättää tilaisuutta hyödyntämättä. Tämä kesä tulee vain kerran.

Kypsyttääkö erilainen kesä? Hirvittääkö tuleva syksy vielä lisää? Lakoonnuttiko korona viljan, huolella vaalitut ideat ja suunnitelmat? Liika huoliminen sairastuttaa, eikä menneiden märehtiminen auta, paitsi jos on lehmä.

Elämä on muutosta ja aaltoja. Joskus kuumia sellaisia, joskus kylmiä suihkuja niskaan. Paistetta ja pilviä. Ravitse itseäsi, pysähdy ja nauti. Tankkaa kesän nautintoja talvea varten. Talvella kypsyy lumihiutaleiden kauneus.

”Mä tunnen kaikki tuoksut ja luonnon loiston nään.
Voi leikitellä mielikseen,
voi ottaa, jättää paikoilleen
tai olla niin kuin luonnostaan
ja maata vaan.”

– Tove Jansson, Muumipeikon laulu

Hyvää Tove Janssonin päivää 9.8.!

***

Kesä-heinäkuu

Kesän jo pölistellessä ulkona kertomus siitä, kuinkas siinä sitten kävikään, kun ammattijärjestäjä otti ja oman tietokoneensa huoneesta toiseen siirsi.

Töpseli irti – töpseli kiinni, no ei ihan niinkään.

Uuden työpisteen alta siirtyi kirjahylly, jonka paikalta siirtyi pari pienempää kaappia. Tietokoneen alle siirtyi pöytä, jonka päällä oli pölyä kerännyt ompelukone. Se siirtyi sitten komeroon käyttöä odottamaan. (Jonne se ei aivan vaivattomasti mahdu. Hmm.) Pöydän paikalle siirtyi pieni laatikosto ja sohvapöytä, sekä työtuoli, jolle ei ollut sijaa uudessa paikassa.

Myös kaappien sisältöjä piti siirrellä, koska osa säilyttimistähän siirtyi ”väärään” huoneeseen. Uuden työpisteen lähelle piti saada toimistotunnelmaa. Työpisteen kunnollinen valaistus ja heijastusten eliminointi taas vaati sitä, että verhot menivät osittain uusiksi ja lamppu siirtyi varastosta käyttöön. Ainoastaan sopiva pöytäliina jäi puuttumaan. No, se jaksaa odottaa löytymistään.

Johtohässäkän piilotus. Ikäviä pölyä kerääviä käärmeitä luikertelee lattialla, ne pitäisi saada piiloon. Hmm, jotakin, jotakin… Mitähän minulla jo on sellaista, jota voisi käyttää? Ensiksi oli mielessä kuva molemmista päistä auki olevasta laatikosta, mutta sitten ajatus jalostui, ja paikalle löysi vanha rottinkinen kukkajakkara. Riittävä peitto ja sopiva koko.

Pöytä on elegantti, pieni ja siro, trés chic. Sillä ei mahdu juuri säilyttelemään mitään, joten vielä laatikon lisäys pöytään. Sitä ei itseltä löytynyt, mutta ”verkostoista” irtosi. Nyt tarvitaan jo voimaa ja taitoa saada se paikalleen, ja toimivana!

Eikä mennyt kuin kaksi puoltapäivää.

Jo lyhyen testijakson jälkeen kävi ilmeiseksi, etteivät uuden työpisteen korkeudet ja suunnat olekaan optimaaliset. Hartiat jumivat ja silmiä särkee. Ergonomiaa siis lisää. Tuoli vaihtoon ja pöytä toisinpäin, ja a vot, johan parani. Palikat koneen alle, ja työskentely onnistuu myös seisten.

Paitsi että silmään ottaa myös television katselu, toosa on väärässä paikassa. Siirrellään taas vähäsen…

Paitsi että uusi pöytä on liian pieni ja huoneessa on jo isompi pöytä, että koko konsepti uusiksi…!

Uusi pöytä jorpakkoon, vanha siirtyy ja nojatuoli siirtyy ja telkku siirtyy ja kaappi siirtyy ja kaikki siirtyy. Huh huh, olipa taas urakkaa.

Jo lyhyen testijakson jälkeen… tietokoneen uusi sijoittelu ei mahdollista uutta harrastustani: qi gong -etäharjoituksiin osallistumista. Vielä uudempi vanha pöytä siis toisinpäin. Keskellä lattiaa elämistä hankaloittaa enää rakas sohva-/kukkapöytä. Mihin ihmeeseen minä sen työnnän, kun luopuakaan ei raski? Lopulta kekkasin: pöydän alle. Ratkaisu on vähän keinotekoinen eikä kovin feng shui, mutta käytännöllinen. Tähän pöytään kun ei saa laatikkoa, niin nyt matalammalle sohvapöydälle voi laskea vaikka koko hemmetin läppärin, jonka ”syytä” tämä koko häslinki on… Ja niin vapautuu työskentelytilaa jollekin muulle.

Jatkuu kuva alla…

Tekemisellä ei aloiteta. Suunnittelulla aloitetaan. Mitataan, mielellään kahdesti, ennen kuin pukataan. Pyöritellään ainakin pää sekaisin. Pidetään juoma- ja syömätaukoja, nukutaan yön yli, testataan, katahellaan, parannellaan. Kaikki tämä ennakointi ja suunnittelutyö saa koko homman näyttämään mahdottomalta möhkäleeltä, johon tuskin oikeasti kannattaa ryhtyä. Ainakin aikaa menee tuhottomasti! Aivan kohtuuttomasti siihen nähden, mikä on toimenpiteen tarkoitus! Elämä on…

Pienemmäksi purettuna Le Grande Projekti voisi näyttää vaikka tältä:

TARVE:
– entinen huono: asteikolla 1-10 arvosana: 2
– mikä tekee uudesta ratkaisusta hyvän? eli perusteet paremmalle uudelle
– motivaation taso, tuleeko toimintaan ryhdyttyä? 9
– usko onnistumiseen? 10

SUUNNITTELU:
– valmiin mallinnus mielessä tai paperille
– mööpeleiden ja tilojen mittaus
– olemassa olevien ja saatavien resurssien kartoitus
– mahdollisuudet ja rajoitukset käytettävyyden ja toteutettavuuden osalta
– tarvittavien toimenpiteiden kartoitus ja aikatauluttaminen tauotus huomioiden

TOTEUTUS:
– kiireettömyys
– keskittyminen
– keskeytymättömyys
– jaksamisen varmistaminen (=raivareiden ennaltaehkäisy)

VALMISTUMISEN JUHLISTAMINEN
– !

ARVIOINTI
– tuliko hyvä? Asteikolla 1-10: 8
– muutostarpeiden kartoittaminen, suunnittelu ja toteuttaminen (- kyseessähän on fraktaalimuotoinen toiminta…)
– tuunausten jälkeen: 9
– vaiva-hyötysuhde: 6-9

Kyllä nyt kelpaa.

Mitä tahansa taivaalta tuleekin, mitä tahansa teetkin, hyvää kesää!

***

Vappukuu

Kuuletko omia ajatuksiasi? Vai kaikuvatko ajatuksesi koronaeristeistä liikaakin?

Tuttujen seinien sisällä on turvallista, mutta myös niin kovin tuttua. Samat innokkeet, tylsäkkeet ja ärsykkeet, samat automaattiset reaktiot, ajatukset ja askeleet. Pitäisikö asialle tehdä jotain?

Aivan lähimpiä lukuunottamatta ihmiset voivat olla nyt fyysisesti kovin kaukana. Lähelle tullaan vain äänenä ja kuvana. Yhdessä voi olla ja mennä vain hyvin rajallisesti. Onnistuuko omien ajatusten tuulettaminen nyt? Missä tilassa ja tilanteessa sinä voit purkaa huolesi, turhautumisesi, pelkosi ja väsymisesi? Mistä ja keneltä saat tukea ja kannustusta? Kuka kuuntelee sinua?

Tai kenties tarvitset lisää sosiaalisia kontakteja muihin ihmisiin. Haluatko kenties auttaa lähimmäistä, jolla on nyt vaikeaa rajoitusten vuoksi? Tai ottaisitko yhteyttä lapsuudenystävään, josta et ole kuullut pitkään aikaan?

Vai tuntuuko oma rauha ja hiljaisuus helliviltä, saatko vihdoin tilaa omille sisimmille ajatuksillesi ja omien tarpeidesi kuuntelemiselle? Puhkeaako luovuutesi kukkaan? Oletko löytänyt oman vahvuutesi ja onnenlähteesi? Tuntuuko nololta tai hävettävältä tunnustaa, että tämä tilanne oikeastaan sopii sinulle melko hyvin? – Miksi pitäisi?!

Vai onko kotona liikaa huollettavia, haluajia ja tarvitsijoita, jäätkö sinä unohduksiin tarpeinesi?

Huoltosuhteiden tasapainottaminen on nyt, poikkeustilanteessa, varmasti erilaista ja ehkä vaikeaakin. Silti siihen kannattaa panostaa. Vain jos itse jaksat ja pääsi pysyy kasassa, voit antaa huolenpitoa ja hoivaa toisille. Missä voit koota ajatuksesi ja rakentaa elämää eteenpäin?

Mitään yhtä oikeaa kaikille sopivaa vastausta ei ole

Koska jokainen olemme omia uniikkeja, rikkaita ja rakkaita itsejämme ja tilanteemme ovat erilaisia.

Bloggaa, bujoile, kirjoita päiväkirjaa, keskustele vaitiolovelvollisen kanssa (vink vink); ota kuvia, tee videoita, tanssi, liiku, kokkaa, lue, harrasta ihan mitä vaan. Jollakin tavalla tämä tilanne on käsiteltävä, pureksittava. Muutos on täällä, halusimmepa sitä tai emme. Muutos on, kuitenkin, myös mahdollisuus. Kun on muutoksen uhan käsitellyt, pääsee kiinni sen mahdollisuuksiin. Nyt voi tehdä toisin, aloittaa alusta tai tuunata paremmaksi.

Kun kädet liikkuvat, mielikin liikkuu.

Itseään voi liikuttaa sisällä esim. Oulun Taiji-seuran Aki Korhosen vetämillä qigong-harjoituksissa, jos tuo väritön pölyinen räntää vihmova luonto ikkunan takana ei houkuta. Ilmaisia, lauantaisin klo 10.00, toukokuun loppuun asti. Linkki FB:ssa. Lempeää liikuntaa ja energian virtaa. Tekee hyvää!

Muutoksen käsitteleminen auttaa näkemään muutoksen myös suhteessa muuttumattomana, tuttuna pysyneeseen. Kaikki ei ole muuttunut, monta asiaa on ennallaan. Lapset leikkivät pihalla, työtään välttelevät kunnossapitäjät riitelevät urakkarajoista, parveketupakoijat mietiskelevät lempipaikoillaan, aurinko nousee ja laskee kuten aina ennenkin.

Sekin on hyvä huomata, että muutoksen ja uusien välineiden ja toimintatapojen äärellä on nyt moni muukin. Harjoitella saa, ei kaikki voi olla heti täydellistä eikä mennä niinkuin Strömsössä. Apua saa kun sitä pyytää. Kuuntele ja tule kuulluksi.

Pidetään huolta toisistamme.

***

Koronakuu

Ehkä tänä vuonna huhtikuu on runon sanoin kuukausista julmin. Pandemian aikana on monenlaista huolta ja murhetta sekä erityistä hoidettavaa asiaa. Miten pitää itsensä ja läheisensä turvassa, entä mitä sitten, jos kuitenkin sairastuu? Monen ihmisen on ollut pakko muuttaa elintapojaan radikaalisti ja miettiä monta asiaa uusiksi.

Siirrä huomiosi aktiivisesti mahdollisuuksiin, etsi niitä ja iloitse löydöistäsi. Siirrä huomio pois mahdottomuuksista.

Monet uudelleenmietittävistä asioista ovet järjestelykysymyksiä. Miten harvennetaan kaupassakäyntejä? Mitä harrastetaan, kun seuraa pitää välttää? Mihin pääsee pakoon neljän seinän sisältä? Miten sisällä pysyy arki ja pää kasassa ja järjestyksessä? Mitkä valmiit hyvät rutiinit auttavat tässä uudessa tilanteessa, jotka pitäisi pyrkiä säilyttämään ennallaan? Mitä sen sijaan pitäisi muuttaa?

Monessa koululaisperheessä on otettu käyttöön lukujärjestys. Se sopii vallan mainiosti myös kotona työskenteleville aikuisille. Oman työskentelyjakson pituuden voi koittaa muokata juuri omaan työskentelyrytmiin ja sisäiselle kellolle sopivaksi, ja pitää riittävästi taukoja. Tauotus ja rytmitys auttavat hyvän keskittymisen ylläpitämisessä. Ennalta suunniteltu päivä vähentää jatkuvan pohtimisen ja ylimääräisen aivon vaivaamisen tarvetta. Kun on hyvin suunniteltu, on jo päätetty ja puoliksi tehty. Tai ainakin aloitettu. Omaa ja toisten työpäivää voi ehkä jakaa useampaan osaan, että jokainen saa tarvitsemansa huomion ja avun sekä työskentelyrauhan. Työpäivälle on hyvä sopia ainakin stoppi, jota ei ylitetä. Riittävä uni ja lepo on jaksamisen ehdoton edellytys!

Kriisiaikoina on ihan hyväkin muistella vähän vanhoja, varsinkin jos on jo niin vanha että entisaika on relevantti käsite, ja varsinkin, jos aika on sitä ehtinyt kultaamaan. Mitä ennen tehtiin, kun ei ollut tätä tai tuota? Mistä on hyviä muistoja? Mitä kivaa voisi taas alkaa tehdä? Tai mitä uusia kenties teknologisia mahdollisuuksia on olemassa? Kaarina Helakisan ruonoa mukaillen:

Mitä koronakaranteenissa tehdä voi? Näin salakissa Tuuti arvioi:

voi striimata tai surffata
tai juosta ja hyppiä
tai puhua ja kuunnella
tai tuhota ja uhota
tai kolistella ja paiskoa
tai korjata ja paikata
tai virkata ja värkätä
tai ripittää ja räpätä
tai tärkeitä järkätä
tai ämpäreitä räknätä
tai ihan hiljaa hipsuttaa ja selällään kelliä

Sympatiat heille, joille sosiaalisen etäisyyden pitäminen on raskasta! (Ei se turvaväli ole kyllä aivan kaikille kanssaihmisille vielä mennyt perille.) Onneksi on näitä digivehkeitä ja yhteydenpitomahdollisuuksia sentään. Toisinkin päin voi käydä: kaverin naama alkaa ärsyttää kun sitä näkee kotona enemmän kuin tarpeeksi. Millä tila- ja aikaratkaisuilla omaa ilmaa löytyisi riittävästi, ja miten tuon toisen rauhaa voisi kunnioittaa? Yhdessä puhumalla ja sopimalla kannattaa aloittaa, ei retkellä nettirautakauppaan, vaikka sieltä voi ihan hyviä ratkaisuja sitten etsiäkin 🙂

Ihmiset joskus katsovat kovin kummeksuen, kun esitän ajatuksen, että voitaisiin vähän enemmän antaa tilaa jokaisen omanlaiselle itseilmaisulle. Eli, jos ahistus pukkaa ulos painokelvottomasti, niin pakkoko siitä on kenenkään henkilökohtaisesti loukkaantua? Voihan sitä vaikka kysyä, että oletko nyt minulle vihainen vai puratko vain painetta? Tai: Miten voin auttaa? Ja muutenkin, minusta empaattinen kuuntelija tulkitsee viestintää ruusunpunaisten lasien läpi, ei virhesuurennuslasilla.

Nyt, eristysoloissa ja vakavan taudin uhatessa voi tosissaan ahdistaa. Tasapainon löytäminen varautumisen, suojautumisen ja huolehtimisen kanssa vaatii ajatustyötä, ja tunnetyötä. Omia pelon ajatuksiaan ei kannata yrittää sysiä syrjään, vaan vastaanottaa ne ja tutkia, onko peloille aihetta. Jos on kaiken järkevän jo tehnyt, ei enempäänsä voi. Sen sijaan voi yrittää kasvattaa omaa epävarmuuden sietoaan ja sanoa: nyt olen nämä murheet käsitellyt, ja lakkaan tältä päivältä murehtimasta.

Ahdistuksessa vellomisen tilalle tekemistä, eli keskittyminen johonkin neutraaliin tai mukavaan. Jos ei meinaa kyetä alkaa millekkään, osita pienemmäksi. Ja vielä pienemmäksi. Kunnes lähtökitka on voitettavissa. Tuttua ja turvallista tai uutta ja innostavaa, oman maun mukaan. Mitä sitä ihminen tarvitseekaan?

Kavereita
Optimointia
Rakkautta
Onnenhetkiä
Naurua
Aurinkoa
Kurinalaisuutta
Armeliaisuutta
Rauhaa
Aikatauluja
Nameja
Toivoa
Ergonomiaa
Empatiaa
Nettiyhteyksiä
Iloa
Oivalluksia
Lämpöä
Omavaraisuutta
Suhteellisuudentajua
Ulkoilua
Huumoria
Tehotunteja
Ennakkoluulottomuutta
Energiaa
Taukojumppaa

Toivotan kaikille lukijoille terveyttä ja pitkiä hermoja näissä poikkeusoloissa.

***

Haaliskuu

Tämä aihe kypsyi (!) mielessä sateisessa, loskaisessa ja harmaassa helmikuussa. Karkauspäivänä sentään taivaalla näkyi ”se outo valoilmiö” ja ilmassa leijui timanttipölyä. Lumi. Valo. Ilo!

No mutta. Mistä sitä silloin ilonsa repii, kun maisema on ankeuttajien jäljiltä? Ja sitä maan harmautta on pakko tuijottaa pysyäkseen pystyssä? Onko tuossa nyt jäätä vai jään päällä lunta? Mikä oli hiekoittajan idea, kun tuohon kesken kaiken lopetti? Taivasta ei maasta erota. Niska köyryssä, polvet koukussa, mieli maassa saa raahustaa. Harmaa kaikkine sävyineen on kaunis väri, mutta liika on liikaa. Plääh.

Tuntevatkohan eläimet ankeutta harmaassa litsis-lätsis -maailmassa? Muuten niiden elämä taitaa olla intensiivisempää kuin omani. Kun jotain tapahtuu, heti on sata lasissa. Kun touhu loppuu, olla rötkötetään tyytyväisinä huolta vailla, jos vain olosuhteet sallivat. Ainakin kotisohvalla on lemmikin turvallista uinua.

Se pointti tässä on kontrasti. Harmaassa ei ole kontrastia, eikä tasaisessa harmaassa jurnuttamisessa tai raahustamisessa. Täysillä menemisen tai tekemisen ja totaalisen lepäämisen välillä on kontrastia. Luulen, että eläimet hankkivat itselleen tuota kontrastia aivan luonnostaan, ja että mekin voisimme sitä lisäämällä lisätä omaa hyvinvointiamme.

Siis, kun tehdään, tehdään koko sydämellä ja keskittyen. Kun levätään, tehdään sekin täysillä, huoletta, ilman pitäis-pitäis-pitäis… Jos on tylsää eikä viitsi millekään alkaa, reilusti vain päikkäreille. Parikymmentä minuuttia ärsykkeetöntä lepoa, kierrokset nollaan, ja voi olla aivan eri määrä virtaa taas käytössä. Suosittelen.

Oman kodin ulkopuoliseen maisemaan kontrastia on hankala lisätä, mutta minä kokeilin lisätä sitä päivän ja yön välille seinien sisäpuolella. Eli, illalla pari tuntia ennen nukkumaanmenoa valoja vähemmäksi, yöllä täysi pimeys ja aamulla kellon soidessa lukseja ja luumeneita silmille. Toimii! Nukahdan pikemmin, herään helpommin, eikä koko päivä mene harmaassa tokkurassa. Sisäinen kelloni taitaa olla mielissään, kun ei enää tarvitse arpoa meneillään olevaa vuorokaudenaikaa.

Eli: kontrastia ja intensiteettiä voi itse lisätä, jos luontoemo ei sitä valmiiksi tarjoile. Tai voisikohan tylsää ja harmaatakin olla jotenkin täysillä? Hmm.

***

Mistä et ainakaan luovu?

Kaikenlaisten karsintaoperaatioiden ja kartoitusten sijaan joskus on mukavampi keskittyä hyvään. Ja senhän ei tarvitse olla yhtään tylsää!

Pari harjoitusta: Mitä pakkaisit kotona matkaan, jos olisi vain viisi minuuttia aikaa (ennen kuin talo palaa)? Tai jos olisi vain viisi minuuttia aikaa soitella rakkaimmille ihmisille (ennen kuin puhelimet lakkaavat toimimasta), kenelle rimpauttaisit? Ja miksi? Näidenkin harjoitusten kautta päästään syihin säilyttää (ja olla säilyttämättä). Kun noita syitä pohtii, voi alkaa ahistaa.

Mitä kestävämmille syille säilyttäminen perustuu, sitä onnellisemmaksi itsensä tuntee ja sitä lujemmin valinnoistaan pystyy pitämään kiinni. Jos perusteet ontuvat, ei olokaan oikeasti ole kummoinen. Harjoituksen aikarajaus on yksinkertainen ja hyvin epätieteellinen tapa, ja se toimii.

No, pitääkö sitten heivata mäkeen kaikki se, mitä ei viiteen minuuttiinsa saanut mahtumaan? Ei, jos se ahistaa enemmän kuin onnellistaa. Ei, jos siitä on kestämättömiä seurauksia. Tarkoitushan on keskittyä hyvään – siis ohjata aikaa ja huomiota noihin oman elämän timantteihin. Ja keskittyä todella nauttimaan, kun niiden äärelle pääsee.

Aina ei voi olla ihanaa ja onnellista, välillä on tylsää, raskasta ja tuskaisaa. Välillä on vuoritolkulla velvollisuuksia ja valinnanmahdottomuuksia – elämä on. Mutta niin ovat ne timantitkin, vaikka välillä poissa silmistä ja käden ulottuvilta. Ota pienen pieni timanttihetki, palauta mieleesi jotain tärkeimmistäsi, kun tuntuu kurjalta. Vaihda vaikka maisemaa johonkin aurinkoiseen ympäristöön josta sinulla on rakkaita muistoja – ja lämmitä sydäntäsi. On se, vaikka ei juuri tässä ja nyt, niin on se kuitenkin. Ja taas jaksaa vähän eteenpäin!

Mistä minä en ainakaan luovu? En kerro. Sinunkin timanttisi ovat sinun ikiomiasi, eikä niihin ole muilla nokan koputtamista.

***

Sheivataanko vai heivataanko?

Kumpi tapa on parempi, pienentää määrää vai lopettaa kokonaan? – Molempi parempi.

Onko ruutuaikaa helpompi vähentää laittamalla itselle tuntirajoitus, vai eroamalla somesta tai lopettamalla viihdepalvelun tilaus?

Onko tavaraa helpompi vähentää poistamalla epämieluisimmat tai käyttökelvottomimmat, vai nakkaamalla koko ikuisuusprojektimateriaalilaatikko kierrätykseen?

Entäpä päinvastoin, onko liikuntaa helpompi lisätä lisäämällä entisen harrastuksen määrää, vai aloittamalla kokonaan uusi?

Tarvitaanko terveellisemmän ruokavalion noudattamiseen muutoksia lautaselle laitettavien ainesten suhteissa, vai uusi keittokirja tai ennenkokematon raaka-aine?

Kaikki keinot sallittuja, valitse itsellesi mieluisin. Se on hyvä, mikä toimii.

Pienimmän vaivan tietä pääsee pikemmin perille ja säästyy energiaa oleelliseen.

Kyse on myös logiikasta ja tottumuksista, ja joskus omiaan on hyvä tarkastella. Missä kulkee polku aidan matalimpaan kohtaan? Minkä asian eteen näen vaivaa, minkä en?

Viikataanko lakanat pinoon aluslakanat erikseen, pussilakanat omaan pinoon, vai kenties pystyyn? Vai koko kerralla käytettävä setti yhteen?

Silitetäänkö lakanoita, vai saako nukkua ryppyisillä? Silittäminen on yhdelle meditatiivista, toiselle pakkomielle, kolmannelle kyseenalaistamaton tapa, neljännelle turhaa ajanhukkaa ja viidennelle ikävintä mahdollista kotityötä.

Oletko pienen vai suuren muutoksen ihminen? Oma tupa, oma lupa. Tee elämästäsi omannäköinen ja tapainen, niin viihdyt siinä.

Erinomaisen persoonallista alkanutta vuotta!

***

Lahjoja ja läsnäoloa

Tulevana juhla-aikana on (toivottavasti) monta päivää aikaa rentoutua ja juhlia. Juhlakalenterin idea on se, että jokainen saa valita oman mielipuuhansa, jota koko perhe tai puoliso myös toteuttaa päivän tai puoli. Sinkut voivat täyttää juhlakalenterin kaikki päivät omilla lempiasioillaan 🙂 Mitä juhlakalenterissa voisi olla?

YHDESSÄ TEKEMISTÄ – pelaamista, liikkumista – tai vaikka kaivetaan monitoimikone esiin ja hurraamaan ja raakaruokamakeisia leipomaan. Johan leviä Strömsötunnelma keittiöön (eikä palohälytys).

YHDESSÄ KOKEMISTA – räntäsade joulupäivänä, ilotulitus uudenvuodenyönä; jääkiekkopeli, konsertti, Lumiukko – tietysti joulupöydässä yhdessä ateriointi, olivat herkut sitten perinteisiä tai aivan uusia.

YHDESSÄ JAKAMISTA – kokemusten, taitojen, hyväksynnän, ilon – ja tietysti lahjojen. Lahjojen antamisen ja saamisen ilo on osa joulun taikaa. Ilman ilmastosyyllisyyttä tai tavarataivastelua, kun lahjojen hankintavaiheessa on ollut maltti ja harkinta mukana 🙂 – Ja se arvokkain lahjahan on aineeton.

YHDESSÄ LEPÄÄMISTÄ – latautumista, löhöilyä – yhdessäoloa ilman suorituspaineita, odotuksia tai vaatimuksia, kiirettä ja aikatauluja. Jos ei osaa lomalla hellittää, niin milloin sitten?

YHTEISTÄ AIKAA – aikaa muistella menneitä, kiittää, olla ylpeä saavutuksista; aikaa suunnitella seuraavia askelia elämän polulla. Mitä hyvää otetaan menneestä mukaan, mistä luovutaan ja mitä muutetaan? (Sitä voi miettiä sekä tavaran että tapojen suhteen.) Ja varsinkin: aikaa olla juuri nyt, tässä, täydesti läsnä ja riittävänä.

OMAA AIKAA – aikaa vetäytyä työstä, kiireestä, stressistä, tavoitteista. Aikaa omaan hyvinvointiin. Aikaa kuunnella hiljaisuutta. Aikaa kuunnella sydäntään. Aikaa mielenrauhalle.

Rauhallista, riehakasta ja iloista juhla-aikaa!

***