Ajankäytön hallinnan valmennusta tarjolla, olkaa hyvä

Mikähän kellokalle sieltä taas tulee kyttäämään?

Pohdintaa peloista

No, ei mikään. Vaikka yhtenä tehtävänä voikin olla oman ajankäytön tarkka seuranta ja analyysi, en minä sitä tee. Enkä ota kantaa työnteon vauhtiin, sisältöihin tai prioriteetteihin. Asiakas tietää oman työnsä ja oman itsensä, minä tarjoan välineitä noiden ymmärrysten lisäämiseen. Minä kyselen hankalia, tarjoan ajatuksia ja työkaluja ja herättelen motivaatiota; ja yritän valaa uskoa itseen.

Tarkoitus on, että tästä kokonaisuudesta syntyy jokaiselle omaa optimia ajankäyttöä. Omat työn tavoitteet, voimavarat ja resurssit yhteen sovitettuina.

Pelot ovat luonnollisia ja ymmärrettäviä. Kokemukset ovat kamalia, eikä tuosta uudesta vielä mitään tiedä. Niin kauan vastustaa, kun pelottaa.

Kuinka voisin hälventää noita täysin perusteettomiakin pelkoja pärjäämisestä ja arvostelluksi tulemisesta? Entä häpeän ja syyllisyyden tunteita? Pelottelemalla lisää: negatiivinen ajattelu on niiiiiin vahingollista?

Jos tuntee epäonnistuneensa, tulisi miettiä syytä. Jos syyksi katsoo sisäisen, pysyvän, ei-kontrolloitavissa olevan tekijän, esim. luonteenpiirteen, seuraa nöyryytys ja häpeä, lamaantuminen ja avuttomuus. Jos syyn katsoo olevan sisäinen, mutta tilapäinen, epäonnistumista seuraa syyllisyydentunne ja mahdollisuus yrittää uudelleen säilyy. Oikeastaan pieni ero ajatuksissa: ”olen huono” vai ”en jaksanut/osannut/kyennyt” mutta suuri ero vaikutuksessa.

Siis: jos epäonnistuit, älä ota sitä henkilökohtaisesti. Tekevälle sattuu. Seuraavalla kerralla tämä huomioon.

Parasta tietysti, jos syyksi löytyy ulkoinen, tilapäinen ja kontrolloitavissa oleva tekijä: ”homma ei nyt onnistunut, kun materiaali x loppui kesken”. Saa harjoitella omassa elämässä.

Kyllähän niitäkin päiviä on, kun ankaran ponnistelun päätteeksi joutuu toteamaan, että ”mikään ei onnistu”. Kun vaan muistaa jatkaa: ”mutta kaikki järjestyy”.

Miten siis se positiivinen ajattelu? ”Yes you can!” Totta, mutta kuka uskoo, ketä auttaa? Entä: ”Olethan tähänkin asti pärjännyt, ja nyt saat apujakin.” Se ajatus tässä minun hommassani, ajankäytön hallinnan valmennuksessa, on. ”Yes we can”.

Vaikka työtä on tiedossa, se riittää, että teet sen, minkä jaksat ja minkä koet itsellesi mielekkääksi – se riittää, että parhaasi yrität. Enempään ei kukaan pysty, eikä enempää vaadita. Minä ammattijärjestäjänä / ajankäytön hallinnan valmentajana tarjoan omaa osaamistani: ajatuksia ja työkaluja sekä kuuntelen, hoksautan ja tsemppaan, en aseta odotuksia. Perässä ei tule tenttiä. Paitsi tämä pähkinä:

Suoriudutko kuvitteellisten odotusten täyttämättä jättämisestä?

Ajatussolmujen avauspalveluja käytettävissäsi.

***

Mainokset

Liikennevalopääinsinööri

Liikennesääntöjä tulee noudattaa, seuraamusten uhalla. (Pelti)poliisi valvoo! Liikennesääntöjä on noudatettava, vaikka niissä ei näyttäisi olevan järjen häivää. Omaa harkintaa ei saa käyttää. Siispä seison ja odotan punaisissa valoissa ja odotan kaikki autot ja sitten odotan nekin autot, jotka eivät ole tulossakaan. Vai odotanko? Pyöräillessä pysähdyn valoristeykseen, nousen satulasta, painan valojen anomisnappulaa ja odotan koko rotaation läpi vuoroani. Vai odotanko?

Ääliömäiset liikennesäännöt, kuten kaiken pysäyttävät punaiset liikennevalot, ovat esimerkkejä ulkoisista motivaattoreista. Ei välttämättä toimi kovin hyvin.

Ehkä siis punaisissa valoissa näen punaista, muistan likennevalosuunnittelijaa kitkerillä nimityksillä ja hipsin yli, vaikka ei saisi.

Sen sijaan sisäinen motivaatio, oma halu, tahto, innostus, ilo ja palo johonkin, kantaa paremmin.

Mikä olisi sisäinen motivaattori liikennevaloissa turhaan odotteluun? Oma hyvinvointi? Se, että ei ärsyynny ja lennätä verenpainettaan taivaan tuuliin? Tieto siitä, että tekee moraalisesti ja lainkuuliaisesti oikein, kun odottaa?

Ihaillen tiedostan itseäni, kun olen edistynyt tyyneydessä siihen pisteeseen, että vailla huolen häivääkään havainnoin sadepisaroita, autojen heinäkuista nastarengastusastetta, kännykkään puhuvia kuskeja, vilkuttomia kaistanvaihtaji?, Liikennevalojen ajastusta, epäsynkroniaa, viivesekunteja, piipitystä ja lopulta punaisen vaihtumista vihreäksi? Hyväksyn sen, mitä en voi muuttaa?

Olenkohan sitten enää tahtotilassa tai muussa kyvyssä ottaa askeltakaan?

Kolmas tapa on palkita itsensä onnistumisesta. Otan liikennevalot haasteena: jokaisesta odotetusta punaisesta saa suklaapalan. (Järkevämpää on tietysti palkita itsensä jollakin terveellisellä, ja mieluummin elämyksellä kuin ruoalla tai tavaralla.)

Neljäs tapa on tunnistaa, tunnustaa ja ilmaista tunteensa. Ainakin minä kuulen itseni, haluni ja tarpeeni, vaikka kukaan muu ei. Kadunlaidassa tunneilmaisun keinovalikoima on rajallinen, mutta ehkä hiljaa mielessä kiroilu auttaa. Kiukkuenergiaakin saa käyttää, kun se ei vahingoita itseä eikä muita!

Joka tapauksessa minä lähden siitä, että ne ******** valot vois ajastaa järkevästi! Tunnistimet on keksitty ja vapaata vihreää voi käyttää! Huutomerkki!

***

Kissankello kaulaan, konnankoukku komeroon ja lomalaitumille!

Näin meitä neuvotaan

Tee lomalla jotain aivan muuta. Jos työsi on istumista, nouse ylös ja liiku. Jos työsi on jatkuvaa liikkumista, kokeile löhöilyä.

Jos työsi kuormittaa sinua toisten murheilla, ajattele itseäsi ja pidä hauskaa. Jos työsi on luovaa, ja ammennat siihen itsesi, muista lomalla olla vaatimatta itseltäsi yhtään mitään.

Sekä mielen että kehon on levättävä. Ota mallia lemmikeistä: ne syövät, nukkuvat, lepäilevät ja leikkivät, kun siltä tuntuu. Ja ovat onnellisia.

Toiset meistä lepäävät aktiivisesti tekemällä: puutarhanhoito, urheilu, matkailu ja muut aktiviteetit sopivat heille. Toiset taas lepäävät ja virkistyvät olemalla pitkin ja poikin, tikkua ristiin laittamatta. Ole rehellinen itsellesi, ja sovella juuri sinua lepuuttavaa ja lataavaa lomamoodia. Naapurista ei kannata ottaa mallia, vaan lomaa.

Uppoudu toiseen maailmaan, matkusta nojatuolissa, jos et muuten. Tarkoitus on saada päähän muuta ajateltavaa, uusia elämyksiä, inspiraatiota, uusia muistoja, joilla taas jaksaa. Tai vain zenimäistä rauhaa.

Jos lomasi kuluu rakkaittesi superloman mahdollistamiseen, muonitukseen, kuljetuksiin, organisointiin, ota siitäkin lomaa…

Loma ei ole työasioiden suunnitteluaikaa, täydennyskoulutusta tai rästitöiden tekoaikaa. Liiketoimintasuunnitelmakin joutaa loma-ajaksi hyllylle. Tekemällä työtä, vaikka vain murehtimalla työasioita, varastat aikaa ja jaksamista sekä latautumismahdollisuuden itseltäsi. Jokainen tarvitsee ja ansaitsee leponsa. Pinnistelyyn on varmasti varattu riittävästi aikaa ja (pään sisäisiä) muistuttelijoita ilmankin.

Tee ei-mitään ja hupihauskaa tai rentouttavaa tietoisesti, luvalla ja nauttien. Laita kalenteriisi, jos et muuten usko.

***

Ammattijärjestäjä – enemmän kuin konmari

Mikä mielikuva ihmisillä on ammattijärjestäjästä? – Öö, mikähän se on, on yleisin vastaus. Konmari sanoo monelle jotakin, ja himohamstraaja voi olla myös tuttu.

Ääripäät on siis joillekin selvillä, mutta mutta. Suomalainen koulutettu ammattijärjestäjä on ehkä enimmäkseen arkisempi tapaus, ja ainakin minä soisin, että myös mielikuva ammattijärjestäjän työstä kehittyisi ”tavallisempaan” suuntaan.

Ammattijärjestäjä on tsemppari, hoksauttaja, valmentaja, hyvien kysymysten kysyjä, niksipirkko, ryhtymisapuri ja sinnittäjä. Meiltä saa vinkkejä, neuvoja, vaihtoehtoja ja uusia näkökulmia – ratkaisuja arkisiin ajan ja tavaranhallinnan pulmiin. Vähän niin kuin personal trainer, mutta jumppa on vähän toisenlaista.

”Help me help you” keuhkosi yksi yritteliäs tyyppi elokuvassa. Minulla idea on se, että keskustellaan, mietitään, ja sitten hihat heilumaan. Koko ajan kohti sitä, että asiakas hoksaa itse itselleen parhaita tapoja järjestää ja ylläpitää järjestystä, ja niin, että tärkeimmät asiat myös löytyvät paljouden joukosta. Asiakkaalle tärkeimmät.

Onhan se näyttävää, kun tyhjennetään koko vaatekaappi sängylle tai talon irtaimisto pihalle, mutta ei se oikeasti mene niin. Tarpeeksi pienissä paloissa, vähemmän draamaa ja enemmän harkintaa. Vaikka tunti kerrallaan. Tai vartti. Niin, että illalla nukkumaan mennessä on sänky, johon pötkähtää. Ja niin, ettei into karsimiseen ja järjestämiseen mennyt jo loppuiäksi ensikerralla. Vaikka on sekin totta, että joillekin sopii vallan mainiosti, että rysäytetään kerralla. Siinä on se pointti: ei minkään valmiin formaatin mukaan samaa kaikille, vaan yksilöllisesti omaan tahtiin.

Niin, ja se ammattinimike – jos keksit paremman, kerro, vaikka palautelomakkeen kautta. Amerikaksi Professional Organiz/ser, englanniksi de-clutterer.

***

Rooli

Mikä on tavoitteesi? Mitä sinulta odotetaan? Mistä olet vastuussa? Mihin osallistut ja kenen kanssa? Keitä tekemisesi koskee? Keneltä saat palautetta?

Ilman määriteltyä roolia ja suhdetta muihin saman toimintaympäristön rooleihin ihminen ei kykene suunnittelemaan eli ennakoimaan ja priorisoimaan omaa tekemistään. Selkeä rooli ja siitä saatava palaute mahdollistavat myös hallinnan, aikaansaamisen ja arvostuksen tunteet.

Oikeudenmukaisen roolin mukana tulevat oikein mitoitetut tehtävät sekä resurssit niiden tekemiseen, ja todellakin se ah niin tärkeä palaute. Ja vielä jatkuva palaute.

Kuulostaa työhommilta, mutta kaikki tuo on totta myös kotona. Ajattelepa, millaisen roolin olet mielessäsi varannut itsellesi ja mahdolliselle puolisollesi tai lapsillesi? Rooliodotuksia on varmasti jokaisella, mutta miten niistä tulee perheessä keskusteltua? Ovatko rooliodotukset kutakuinkin harmoniassa toteuman kanssa, haluaisiko joku muuttaa rooliaan? Tiedetäänkö ylipäätään, mitä keneltäkin odotetaan, ja varsinkin, miksi jotain odotetaan? Saavatko kaikki palautetta, rakentavaa ja kiittävää, tekemisistään ja olemisistaan?

Rooleja on myös työn ja kodin ulkopuolella. Kaupassa on asiakkaan ja kassahenkilön roolit, ja näihin rooleihin kohdistuu varsin paljon ja tiukkoja, pakottaviakin odotuksia, vaikkei niitä ole mihinkään kirjattukaan. Rutiinikauppareissu on paitsi rutiinia, myös kokemuksen kautta opittua odotustenmukaista toimintaa. Asiakkaan ja myyjän rooleista poikettaessa menee kassajono ikävästi ruttuun, ja ruoka voi jäädä hankkimatta. Yritäpäs kuitenkin selittää jollekin ihan alusta asti, miten siellä kaupassa toimitaan, ja miksi? No ku…

Perheessä voi olla samalla lailla äänettömiä odotuksia toisia kohtaan. Osa tiukempia: työssäkäyvä osapuoli tuo rahaa yhteisiin menoihin. Osa väljempiä: yleensä joku vaikkapa siivoaa tai laittaa ruokaa. Näistä voi olla melko helppo puhua ja sopia. Sen sijaan aikuistunut lapsi voi taistella kovastikin saadakseen vanhempiensa hyväksynnän uudelle roolilleen aikuisena, puolisona tai vanhempana. Pitkään kotona ollut puoliso voi yllättää yhtäkkiä haluamalla töihin, tai toisinpäin. Siis, muillakin kuin kasvavilla lapsilla tai teineillä voi olla mielessään haluja muuttaa rooliaan ja toisten odotuksia itseään kohtaan. Ehkä vasta tuollaisessa muutosvaiheessa tulee tiedostaneeksi omat odotuksensa toista kohtaan – kun niistä pitäisi luopua.

Miksi tämä on tärkeää? Tunnistaessamme ja tunnustaessamme toistemme roolit näemme ihmisen ja hänen tarpeensa, ja voimme ne hyväksyä. Ja, alussa mainittu suunnitelmallisuus mahdollistuu, sekä päällekkäinen tekeminen ja tekemättä jäämisen pelkääminen vähenee, eli ennustettavuus lisääntyy.

Kiitos, rakkaat ystäväni, kun olette olemassa, siellä jossain.

***

Bujo

Bujo – bullet journal on yhdistelmä kalenteria, tehtävälistaa ja muistikirjaa.

Bujon tarkoituksena on auttaa hallitsemaan tekemisiä ja ajankäyttöä sekä helpottaa hahmottamaan erilaisia kokonaisuuksia ja kehityskulkuja. Homma toimii niin, että kun ajatukselle tai aikomukselle antaa kirjallisen tai kuvallisen muodon, se siirtyy pois työmuististia kuormittamasta aivoissa syvempiin, pohtivampiin ja luovempiin osiin. Siis, kirjaamalla asian ylös aloitat automaattisesti luovan ongelmanratkaisuprosessin alitajunnassasi. Ja vitkuttelijoille tiedoksi, kirjaamalla aikomuksen oikeastaan jo aloittaa tekemisen, ihan varkain…

Bujon tarkoitus on myös auttaa erottamaan oleellinen vähemmän tärkestä. Kun kirjaa tehtävälistan paperille, tai älykännykän sovellukseen, näkee konkreettisesti omat aikomuksensa. Kun listaan palaa, voi sitä arvioida uudelleen, että onkohan tuo ja tuo sittenkään niin tärkeää.

Suurten urakoiden tai pitkäaikaisten projektien hahmottaminen ja osittaminen on helpompaa, kun ei yritä pitää kaikkea mielessään, vaan kirjoittaa, aikatauluttaa ja piirtää. Mitä, milloin, kuka. Samalla on pakko huomata realiteetteja: päivässä ei ole 36 tehokasta työtuntia. Sitten voi hyvällä mielellä keskittyä tekemään sitä mitä tekee, eikä harmitella ja stressata kaikkea sitä, mitä ehkä vielä voisi pitää saada tehdyksi.

Kun huolensa kirjaa ylös, ne tulevat kuulluiksi. Sitten niistä on helpompi päästää irti. Kun ilonsa kirjaa ylös, niiden olemassaolosta jää merkki, johon voi palata, jos sattuu unohtumaan. Kun aikomuksensa kirjaa ylös, ne tulevat vähän enemmän tosiksi.

Ei ole vain yhtä oikeaa tapaa pitää bujoa, paitsi se juuri itselle sopivin tapa! Bujon on alun perin kehittänyt adhd-tyyppi, Ryder Carroll, itselleen arjen avuksi, mutta sittemmin homma on levinnyt käsiin ja nettiin ja kaikenlaista hienoa taiteellista ja sporttista bujoa löytyy. Minusta bujossa hienointa on sen muokattavuus ja joustavuus: saa tehdä ihan omannäköisen ja omiin tarpeisiin vastaavan bujon. Ja koska bujo on ihan oma, eikä sitä tarvitse jakaa kenenkään kanssa, siihen voi kirjoittaa kuin Rakkaaseen Päiväkirjaan, tai piirtää niin monta prosessikaaviota ja piirakkaa kuin tarve vaatii. Eikä kenelläkään ole mitään sanomista.

Aiheesta lisää: Ryder Carroll: Bullet journal -metodi (2018) ja Miia Pöllänen: Bujoilun voima (2017).

***

Kesälomakalenteri

No voi herttinen sentään, eikö sitä edes kesäloman ajaksi voisi heittää kalenteria menemään?

Hyvä, jos voi, mutta sitten on näitä tyyppejä, jotka eivät oikeastaan osaa lomailla, jos sitä ei erikseen kalenterissa lue. Toinen ihmistyyppi, jolle luulen kesälomakalenterista olevan hyötyä, on lapsiperheelliset.

Kalenteri on avuksi, sillä pitäähän sitä loma-aikaakin jotenkin pystyä hahmottamaan. Varsinkin lapselle, jolla ei pysy monta monikerroksista asiaa yhtä aikaa mielessä (eikä aikuistenkaan ole ihan pakko tämän vuoksi pinnistellä), visuaalinen esitys vaikkapa jääkaapin ovessa on apu hahmottamiselle. Tai voihan se kesälomakalenteri olla vaikka älypuhelimessa perheen kesken jaettu sähköinen kalenteri.

Mitä kesälomakalenterissa sitten voisi olla? Esimerkiksi harrastukset, kotityöt, puutarhanhoitorupeamat, grillijuhlat, sukulaisvierailut, vanhempien työssäkäynnit ja kotonaolot sekä lomamatkat. Milloin on perheen yhteistä aikaa, ruoka-ajat, kotiintuloajat, milloin on ihan omaa aikaa, ja milloin on ylisuorittajan ”pakkolomaa”. Joutenolo on edellytys palautumiselle ja luovalle ajattelulle. Sininen hetki riippumatossa on siis oman hyvinvoinnin edistämistä ja itsestä huolehtimista, ei laiskottelua!

Kun kalenteri laaditaan yhdessä, menemisistä ja tulemisista keskustellaan yhdessä, kun jokainen osallistuu, se tulee mielekkääksi ja omaksi. Osallistumisen kokemus on tärkeä ja voimaannuttava – tulen kuulluksi ja tarpeeni tulevat huomioiduiksi. Lisäksi kalenterista näkee, missä joku on, ilman että tarvitsee huolestua ja huolehtia. Vanhemmuuttaan ja rakkauttaan lähimpiinsä voi varmasti osoittaa muutenkin kuin jatkuvasti puhelimella pommittamalla ja paikkatietoja ja aikatauluja kyselemällä. Kyttäämättä jättämisellä voi antaa vastuuta yhdessä sovittujen asioiden ja aikataulujen noudattamisesta ja osoittaa luottamusta. Sovitusti toimimisesta voi sitten hyvillä mielin kiittää.

Ihmisen perustarpeisiin kuuluvat perusturvallisuus, yhteenkuuluvuus, itsenäisyys, arvostus, kohtuulliset rajat ja itsensä toteuttaminen. Nämä mielessä pitäen voi suunnitella tasapainoista kesälomaa itselleen ja perheelleen, ja kirjata se näkyvään muotoon kesälomakalenteriksi.

***