Ammattijärjestäjä – enemmän kuin konmari

Mikä mielikuva ihmisillä on ammattijärjestäjästä? – Öö, mikähän se on, on yleisin vastaus. Konmari sanoo monelle jotakin, ja himohamstraaja voi olla myös tuttu.

Ääripäät on siis joillekin selvillä, mutta mutta. Suomalainen koulutettu ammattijärjestäjä on ehkä enimmäkseen arkisempi tapaus, ja ainakin minä soisin, että myös mielikuva ammattijärjestäjän työstä kehittyisi ”tavallisempaan” suuntaan.

Ammattijärjestäjä on tsemppari, hoksauttaja, valmentaja, hyvien kysymysten kysyjä, niksipirkko, ryhtymisapuri ja sinnittäjä. Meiltä saa vinkkejä, neuvoja, vaihtoehtoja ja uusia näkökulmia – ratkaisuja arkisiin ajan ja tavaranhallinnan pulmiin. Vähän niin kuin personal trainer, mutta jumppa on vähän toisenlaista.

”Help me help you” keuhkosi yksi yritteliäs tyyppi elokuvassa. Minulla idea on se, että keskustellaan, mietitään, ja sitten hihat heilumaan. Koko ajan kohti sitä, että asiakas hoksaa itse itselleen parhaita tapoja järjestää ja ylläpitää järjestystä, ja niin, että tärkeimmät asiat myös löytyvät paljouden joukosta. Asiakkaalle tärkeimmät.

Onhan se näyttävää, kun tyhjennetään koko vaatekaappi sängylle tai talon irtaimisto pihalle, mutta ei se oikeasti mene niin. Tarpeeksi pienissä paloissa, vähemmän draamaa ja enemmän harkintaa. Vaikka tunti kerrallaan. Tai vartti. Niin, että illalla nukkumaan mennessä on sänky, johon pötkähtää. Ja niin, ettei into karsimiseen ja järjestämiseen mennyt jo loppuiäksi ensikerralla. Vaikka on sekin totta, että joillekin sopii vallan mainiosti, että rysäytetään kerralla. Siinä on se pointti: ei minkään valmiin formaatin mukaan samaa kaikille, vaan yksilöllisesti omaan tahtiin.

Niin, ja se ammattinimike – jos keksit paremman, kerro, vaikka palautelomakkeen kautta. Amerikaksi Professional Organiz/ser, englanniksi de-clutterer.

***

Mainokset

Rooli

Mikä on tavoitteesi? Mitä sinulta odotetaan? Mistä olet vastuussa? Mihin osallistut ja kenen kanssa? Keitä tekemisesi koskee? Keneltä saat palautetta?

Ilman määriteltyä roolia ja suhdetta muihin saman toimintaympäristön rooleihin ihminen ei kykene suunnittelemaan eli ennakoimaan ja priorisoimaan omaa tekemistään. Selkeä rooli ja siitä saatava palaute mahdollistavat myös hallinnan, aikaansaamisen ja arvostuksen tunteet.

Oikeudenmukaisen roolin mukana tulevat oikein mitoitetut tehtävät sekä resurssit niiden tekemiseen, ja todellakin se ah niin tärkeä palaute. Ja vielä jatkuva palaute.

Kuulostaa työhommilta, mutta kaikki tuo on totta myös kotona. Ajattelepa, millaisen roolin olet mielessäsi varannut itsellesi ja mahdolliselle puolisollesi tai lapsillesi? Rooliodotuksia on varmasti jokaisella, mutta miten niistä tulee perheessä keskusteltua? Ovatko rooliodotukset kutakuinkin harmoniassa toteuman kanssa, haluaisiko joku muuttaa rooliaan? Tiedetäänkö ylipäätään, mitä keneltäkin odotetaan, ja varsinkin, miksi jotain odotetaan? Saavatko kaikki palautetta, rakentavaa ja kiittävää, tekemisistään ja olemisistaan?

Rooleja on myös työn ja kodin ulkopuolella. Kaupassa on asiakkaan ja kassahenkilön roolit, ja näihin rooleihin kohdistuu varsin paljon ja tiukkoja, pakottaviakin odotuksia, vaikkei niitä ole mihinkään kirjattukaan. Rutiinikauppareissu on paitsi rutiinia, myös kokemuksen kautta opittua odotustenmukaista toimintaa. Asiakkaan ja myyjän rooleista poikettaessa menee kassajono ikävästi ruttuun, ja ruoka voi jäädä hankkimatta. Yritäpäs kuitenkin selittää jollekin ihan alusta asti, miten siellä kaupassa toimitaan, ja miksi? No ku…

Perheessä voi olla samalla lailla äänettömiä odotuksia toisia kohtaan. Osa tiukempia: työssäkäyvä osapuoli tuo rahaa yhteisiin menoihin. Osa väljempiä: yleensä joku vaikkapa siivoaa tai laittaa ruokaa. Näistä voi olla melko helppo puhua ja sopia. Sen sijaan aikuistunut lapsi voi taistella kovastikin saadakseen vanhempiensa hyväksynnän uudelle roolilleen aikuisena, puolisona tai vanhempana. Pitkään kotona ollut puoliso voi yllättää yhtäkkiä haluamalla töihin, tai toisinpäin. Siis, muillakin kuin kasvavilla lapsilla tai teineillä voi olla mielessään haluja muuttaa rooliaan ja toisten odotuksia itseään kohtaan. Ehkä vasta tuollaisessa muutosvaiheessa tulee tiedostaneeksi omat odotuksensa toista kohtaan – kun niistä pitäisi luopua.

Miksi tämä on tärkeää? Tunnistaessamme ja tunnustaessamme toistemme roolit näemme ihmisen ja hänen tarpeensa, ja voimme ne hyväksyä. Ja, alussa mainittu suunnitelmallisuus mahdollistuu, sekä päällekkäinen tekeminen ja tekemättä jäämisen pelkääminen vähenee, eli ennustettavuus lisääntyy.

Kiitos, rakkaat ystäväni, kun olette olemassa, siellä jossain.

***

Bujo

Bujo – bullet journal on yhdistelmä kalenteria, tehtävälistaa ja muistikirjaa.

Bujon tarkoituksena on auttaa hallitsemaan tekemisiä ja ajankäyttöä sekä helpottaa hahmottamaan erilaisia kokonaisuuksia ja kehityskulkuja. Homma toimii niin, että kun ajatukselle tai aikomukselle antaa kirjallisen tai kuvallisen muodon, se siirtyy pois työmuististia kuormittamasta aivoissa syvempiin, pohtivampiin ja luovempiin osiin. Siis, kirjaamalla asian ylös aloitat automaattisesti luovan ongelmanratkaisuprosessin alitajunnassasi. Ja vitkuttelijoille tiedoksi, kirjaamalla aikomuksen oikeastaan jo aloittaa tekemisen, ihan varkain…

Bujon tarkoitus on myös auttaa erottamaan oleellinen vähemmän tärkestä. Kun kirjaa tehtävälistan paperille, tai älykännykän sovellukseen, näkee konkreettisesti omat aikomuksensa. Kun listaan palaa, voi sitä arvioida uudelleen, että onkohan tuo ja tuo sittenkään niin tärkeää.

Suurten urakoiden tai pitkäaikaisten projektien hahmottaminen ja osittaminen on helpompaa, kun ei yritä pitää kaikkea mielessään, vaan kirjoittaa, aikatauluttaa ja piirtää. Mitä, milloin, kuka. Samalla on pakko huomata realiteetteja: päivässä ei ole 36 tehokasta työtuntia. Sitten voi hyvällä mielellä keskittyä tekemään sitä mitä tekee, eikä harmitella ja stressata kaikkea sitä, mitä ehkä vielä voisi pitää saada tehdyksi.

Kun huolensa kirjaa ylös, ne tulevat kuulluiksi. Sitten niistä on helpompi päästää irti. Kun ilonsa kirjaa ylös, niiden olemassaolosta jää merkki, johon voi palata, jos sattuu unohtumaan. Kun aikomuksensa kirjaa ylös, ne tulevat vähän enemmän tosiksi.

Ei ole vain yhtä oikeaa tapaa pitää bujoa, paitsi se juuri itselle sopivin tapa! Bujon on alun perin kehittänyt adhd-tyyppi, Ryder Carroll, itselleen arjen avuksi, mutta sittemmin homma on levinnyt käsiin ja nettiin ja kaikenlaista hienoa taiteellista ja sporttista bujoa löytyy. Minusta bujossa hienointa on sen muokattavuus ja joustavuus: saa tehdä ihan omannäköisen ja omiin tarpeisiin vastaavan bujon. Ja koska bujo on ihan oma, eikä sitä tarvitse jakaa kenenkään kanssa, siihen voi kirjoittaa kuin Rakkaaseen Päiväkirjaan, tai piirtää niin monta prosessikaaviota ja piirakkaa kuin tarve vaatii. Eikä kenelläkään ole mitään sanomista.

Aiheesta lisää: Ryder Carroll: Bullet journal -metodi (2018) ja Miia Pöllänen: Bujoilun voima (2017).

***

Kesälomakalenteri

No voi herttinen sentään, eikö sitä edes kesäloman ajaksi voisi heittää kalenteria menemään?

Hyvä, jos voi, mutta sitten on näitä tyyppejä, jotka eivät oikeastaan osaa lomailla, jos sitä ei erikseen kalenterissa lue. Toinen ihmistyyppi, jolle luulen kesälomakalenterista olevan hyötyä, on lapsiperheelliset.

Kalenteri on avuksi, sillä pitäähän sitä loma-aikaakin jotenkin pystyä hahmottamaan. Varsinkin lapselle, jolla ei pysy monta monikerroksista asiaa yhtä aikaa mielessä (eikä aikuistenkaan ole ihan pakko tämän vuoksi pinnistellä), visuaalinen esitys vaikkapa jääkaapin ovessa on apu hahmottamiselle. Tai voihan se kesälomakalenteri olla vaikka älypuhelimessa perheen kesken jaettu sähköinen kalenteri.

Mitä kesälomakalenterissa sitten voisi olla? Esimerkiksi harrastukset, kotityöt, puutarhanhoitorupeamat, grillijuhlat, sukulaisvierailut, vanhempien työssäkäynnit ja kotonaolot sekä lomamatkat. Milloin on perheen yhteistä aikaa, ruoka-ajat, kotiintuloajat, milloin on ihan omaa aikaa, ja milloin on ylisuorittajan ”pakkolomaa”. Joutenolo on edellytys palautumiselle ja luovalle ajattelulle. Sininen hetki riippumatossa on siis oman hyvinvoinnin edistämistä ja itsestä huolehtimista, ei laiskottelua!

Kun kalenteri laaditaan yhdessä, menemisistä ja tulemisista keskustellaan yhdessä, kun jokainen osallistuu, se tulee mielekkääksi ja omaksi. Osallistumisen kokemus on tärkeä ja voimaannuttava – tulen kuulluksi ja tarpeeni tulevat huomioiduiksi. Lisäksi kalenterista näkee, missä joku on, ilman että tarvitsee huolestua ja huolehtia. Vanhemmuuttaan ja rakkauttaan lähimpiinsä voi varmasti osoittaa muutenkin kuin jatkuvasti puhelimella pommittamalla ja paikkatietoja ja aikatauluja kyselemällä. Kyttäämättä jättämisellä voi antaa vastuuta yhdessä sovittujen asioiden ja aikataulujen noudattamisesta ja osoittaa luottamusta. Sovitusti toimimisesta voi sitten hyvillä mielin kiittää.

Ihmisen perustarpeisiin kuuluvat perusturvallisuus, yhteenkuuluvuus, itsenäisyys, arvostus, kohtuulliset rajat ja itsensä toteuttaminen. Nämä mielessä pitäen voi suunnitella tasapainoista kesälomaa itselleen ja perheelleen, ja kirjata se näkyvään muotoon kesälomakalenteriksi.

***

Tavarasuhteesta ja iästä

20

Parikymppisenä tavaran hankinta on vielä tärkeää ja mukavaa, kun ei ole paljoa, niin uuden saaminen on jännää. Itsenäistyminen ja omaan kotiin muuttaminen usein tarkoittavat hyviä tilaisuuksia hankkia ensimmäisiä omia isoja juttuja. Sänky. Pöytä. Astiasto. Vuodevaatearsenaali. Samalla voi olla myös niin, että ensimmäistä kertaa joutuu päättämään aivan oudoistakin tavara-aiheisista asioista aivan itse. Voi valintojen maailma! Tehdäkö kuten kotona ennen, vai valitako uusi, ehkä ekologisempi tai muuten vaihtoehtoinen tapa kuluttaa ja hankkia tavaroita? Samalla on myös mahdollisuus luopua omista lapsuuden tavaroistaan, jotka ehkä tuntuvat nyt noloilta.

30

Kolmikymppisenä on aika etsiä itseään. Kuka minä todella olen, olenko menossa oikeaan suuntaan, onko tämä todella sitä, mitä haluan? Ammatti voi vaihtua tässä iässä, ehkä on lasten aika. Moni katsoo tässä kohden taaksepäin sukupolvienkin ylitse – tutustutaan isovanhempiin tai tehdään sukututkimusta. Tavaroiden suhteen voi koko homma mennä aivan uusiksi. Nuoruuden koti ja tavarat eivät enää miellytäkään aikuistunutta silmää. Tai sitten vanhat tavarat, joko omat tai sukulaisten, jotka kertovat tarinoita juurista ja ylisukupolvisesta identiteetistä, tulevat tärkeiksi. Tällöin myös oman lapsuuden tavarat voivat olla nostalgisia ja tulla uudestaan osaksi elämää.

40

Nelikymppistä voi alkaa tavara vaivata. Siitä on oikeasti vaivaa. Sitä pitää hankkia, huoltaa ja siitä eroon pääseminen käy koko ajan hankalammaksi. Ehkä on tullut kokeiltua useampaakin sisustustyyliä ja harrastetta tai omaa ja perheen tavaraa vain jotenkin näyttää olevan joka paikassa – turhan päiten. Mikä on oikeasti tärkeää? Ehkä ei-materiaaliset asiat nousevat tärkeysasteikolla ja osasta tavaraa on mukava luopua.

50, 60, 70 ?

Jaa-a, nähtäväksi jää, mitä vaiheita tavarasuhteessa on tulossa. Voin kuvitella, että luopumista vähän pakonkin edessä, kun ei jaksa siivota, ei yletä ylähyllylle tai jaksa kontata nurkissa, tai tarpeet kerta kaikkiaan muuttuvat iän karttuessa.

Tavarasuhde muuttuu elämän edetessä. Ehkä olisi hyvä tiedostaa asia jossain välissä, tiedostaa se, että tavarat kantavat mukanaan toiveitamme ja muistojamme. Ja että me voimme itse valita, mitä niistä haluamme ja suostumme päivästä toiseen katselemaan kotonamme. Tavarat puhuvat hiljaa meille, mikä sulosointuja suksutellen, mikä ikävästi motkottaen. Noh, oikeasti siellä puhuu oma sisimpämme, mutta tavarat ovat konkreettisia manifesteja tuolle sisäiselle puheellemme. Ja tavaranhallinta on yksi tapa käydä keskustelua itsensä kanssa.

***

Järjestyksen ilo

eli miksi vaivautua vähentämään ja järjestämään:

  • vähemmän siivottavaa ja siivouksen edestä siirreltävää
  • löytää mitä etsii suuremmin hakematta
  • kauniit esineet ja miellyttävät muistot saa näkyville
  • selkeys ja tilan tuntu rauhoittaa
  • kodista tarvitsee käyttää pienempi osa säilytystiloiksi
  • onnistumisen ja saavutuksen tunne järjestämisestä lämmittää ja voimaannuttaa
  • pääsee käyttämään itsemääräämisoikeuttaan
  • kehtaa kutsua vieraita kylään tai voi olla ihan ölövinä itsekseen
  • nähty järjestys auttaa ajattelun ja toiminnan järjestymistä
  • aikaa ja vaivaa säästyy mielekkäämpään tekemiseen ja lepoon
  • järjestys on kaunista

ja rakkaan negaationi kautta:

  • ei tarvitse ostaa lisää mööpeleitä tai neliöitä tai vuokrata varastoja tavaran säilöntään
  • tavaravuoret eivät vaadi huomiota ja tekoja olemassaolollaan
  • ei ole tavaraa joka muistuttaa ikävistä menneistä tai tuskastuttaa tulevaisuudenodotuksilla
  • valinnanmahdottomuus ei vaivaa
  • ei tarvitse soimata itseään siivottomuudesta
  • ei tarvitse nalkuttaa muille epäjärjestyksestä
  • ei eksy alkuperäisestä tekemisestään kaaokseen

Nuo edelliset ovat henkilökohtaisia, sisäisiä syitä järjestää kotiinsa järjestystä. Sisäiset syyt ovat aina parempia kuin ulkoiset pakot. Mutta, näin asunnossa asuessa minun kotini ei ole koskaan aivan täysin vain minun, ja elämä helpottuu myös silloin, kun epäjärjestystä ei tarvitse raivata yllätyksenä ja pyytämättä sisälle pyrkivien sähkö-putki-mikälie-huoltotyyppien edestä.

***


Päästä irti ikävästä

Milloin on aika päästää irti ikävästä tavarasta? Silloin, kun se selvästi haittaa, on helppo vastaus, mutta kun sitä haittaa ei välttämättä kovin helposti huomaa.

Syyt säilyttää tavaraa ovat aivan hyviä, kuten se, että on ihan kivaa, kun on runsaasti kivoja tavaroita. Niitä on mukava katsella, ja jopa pelkkä omistaminen voi olla hyvinkin miellyttävää. Mutta voi käydä niin, että ajan oloon runsaus muuttuukin kivasta ahdistavaksi. Hiljaista muutosta voi olla vaikea huomata, asiaa pitää ehkä aivan tahallaan ajatella. Marie Kondon menetelmän mukaan vaikka ottaa tavara käteen ja kysyä itseltään, tuottaako tämä vielä iloa? Jos vastaus on ei, sano tavaralle kiitos ja hei hei.

Tai, kun on ajatellut, että näistä lankakeristä tai kangastilkuista tai ihan mistä vain harrastusmateriaaleista vielä joskus teen jotain kivaa. Jossakin vaiheessa ajatus voi kääntyä muotoon: näistä pitäisi tehdä jotain, tai, että näistä olisi jo pitänyt tehdä jotain. Silloin odottamassa ei olekaan mitään hauskaa harrastusta, vaan ikävä velvollisuus. On aika päästää irti.

Tai, kun ajatus perityistä tai lahjaksi saaduista kauniista tavaroista muuttuukin muotoon: elän museossa, jonka esineet on valinnut joku muu, on aika päästää irti.

Tai, kun varalta säilytetyt koneet ja laitteet vanhenevat käsiin, eivätkä enää kävisi käyttötarkoitukseensa, on aika päästää irti.

Tai yksinkertaisesti, kun rakkaasta tuli raskas. Ajat, tarpeet ja mieltymykset muuttuvat, eikä menneeseen tarvitse jäädä tavaroistaan kiinni.

***