Mikähän kellokalle sieltä taas tulee kyttäämään?
Pohdintaa peloista
No, ei mikään. Vaikka yhtenä tehtävänä voikin olla oman ajankäytön tarkka seuranta ja analyysi, en minä sitä tee. Enkä ota kantaa työnteon vauhtiin, sisältöihin tai prioriteetteihin. Asiakas tietää oman työnsä ja oman itsensä, minä tarjoan välineitä noiden ymmärrysten lisäämiseen. Minä kyselen hankalia, tarjoan ajatuksia ja työkaluja ja herättelen motivaatiota; ja yritän valaa uskoa itseen.
Tarkoitus on, että tästä kokonaisuudesta syntyy jokaiselle omaa optimia ajankäyttöä. Omat työn tavoitteet, voimavarat ja resurssit yhteen sovitettuina.
Pelot ovat luonnollisia ja ymmärrettäviä. Kokemukset ovat kamalia, eikä tuosta uudesta vielä mitään tiedä. Niin kauan vastustaa, kun pelottaa.
Kuinka voisin hälventää noita täysin perusteettomiakin pelkoja pärjäämisestä ja arvostelluksi tulemisesta? Entä häpeän ja syyllisyyden tunteita? Pelottelemalla lisää: negatiivinen ajattelu on niiiiiin vahingollista?
Jos tuntee epäonnistuneensa, tulisi miettiä syytä. Jos syyksi katsoo sisäisen, pysyvän, ei-kontrolloitavissa olevan tekijän, esim. luonteenpiirteen, seuraa nöyryytys ja häpeä, lamaantuminen ja avuttomuus. Jos syyn katsoo olevan sisäinen, mutta tilapäinen, epäonnistumista seuraa syyllisyydentunne ja mahdollisuus yrittää uudelleen säilyy. Oikeastaan pieni ero ajatuksissa: ”olen huono” vai ”en jaksanut/osannut/kyennyt” mutta suuri ero vaikutuksessa.
Siis: jos epäonnistuit, älä ota sitä henkilökohtaisesti. Tekevälle sattuu. Seuraavalla kerralla tämä huomioon.
Parasta tietysti, jos syyksi löytyy ulkoinen, tilapäinen ja kontrolloitavissa oleva tekijä: ”homma ei nyt onnistunut, kun materiaali x loppui kesken”. Saa harjoitella omassa elämässä.
Kyllähän niitäkin päiviä on, kun ankaran ponnistelun päätteeksi joutuu toteamaan, että ”mikään ei onnistu”. Kun vaan muistaa jatkaa: ”mutta kaikki järjestyy”.
Miten siis se positiivinen ajattelu? ”Yes you can!” Totta, mutta kuka uskoo, ketä auttaa? Entä: ”Olethan tähänkin asti pärjännyt, ja nyt saat apujakin.” Se ajatus tässä minun hommassani, ajankäytön hallinnan valmennuksessa, on. ”Yes we can”.
Vaikka työtä on tiedossa, se riittää, että teet sen, minkä jaksat ja minkä koet itsellesi mielekkääksi – se riittää, että parhaasi yrität. Enempään ei kukaan pysty, eikä enempää vaadita. Minä ammattijärjestäjänä / ajankäytön hallinnan valmentajana tarjoan omaa osaamistani: ajatuksia ja työkaluja sekä kuuntelen, hoksautan ja tsemppaan, en aseta odotuksia. Perässä ei tule tenttiä. Paitsi tämä pähkinä:
Suoriudutko kuvitteellisten odotusten täyttämättä jättämisestä?
Ajatussolmujen avauspalveluja käytettävissäsi.
***
Tilavalta 