Koronakuu

Ehkä tänä vuonna huhtikuu on runon sanoin kuukausista julmin. Pandemian aikana on monenlaista huolta ja murhetta sekä erityistä hoidettavaa asiaa. Miten pitää itsensä ja läheisensä turvassa, entä mitä sitten, jos kuitenkin sairastuu? Monen ihmisen on ollut pakko muuttaa elintapojaan radikaalisti ja miettiä monta asiaa uusiksi.

Siirrä huomiosi aktiivisesti mahdollisuuksiin, etsi niitä ja iloitse löydöistäsi. Siirrä huomio pois mahdottomuuksista.

Monet uudelleenmietittävistä asioista ovet järjestelykysymyksiä. Miten harvennetaan kaupassakäyntejä? Mitä harrastetaan, kun seuraa pitää välttää? Mihin pääsee pakoon neljän seinän sisältä? Miten sisällä pysyy arki ja pää kasassa ja järjestyksessä? Mitkä valmiit hyvät rutiinit auttavat tässä uudessa tilanteessa, jotka pitäisi pyrkiä säilyttämään ennallaan? Mitä sen sijaan pitäisi muuttaa?

Monessa koululaisperheessä on otettu käyttöön lukujärjestys. Se sopii vallan mainiosti myös kotona työskenteleville aikuisille. Oman työskentelyjakson pituuden voi koittaa muokata juuri omaan työskentelyrytmiin ja sisäiselle kellolle sopivaksi, ja pitää riittävästi taukoja. Tauotus ja rytmitys auttavat hyvän keskittymisen ylläpitämisessä. Ennalta suunniteltu päivä vähentää jatkuvan pohtimisen ja ylimääräisen aivon vaivaamisen tarvetta. Kun on hyvin suunniteltu, on jo päätetty ja puoliksi tehty. Tai ainakin aloitettu. Omaa ja toisten työpäivää voi ehkä jakaa useampaan osaan, että jokainen saa tarvitsemansa huomion ja avun sekä työskentelyrauhan. Työpäivälle on hyvä sopia ainakin stoppi, jota ei ylitetä. Riittävä uni ja lepo on jaksamisen ehdoton edellytys!

Kriisiaikoina on ihan hyväkin muistella vähän vanhoja, varsinkin jos on jo niin vanha että entisaika on relevantti käsite, ja varsinkin, jos aika on sitä ehtinyt kultaamaan. Mitä ennen tehtiin, kun ei ollut tätä tai tuota? Mistä on hyviä muistoja? Mitä kivaa voisi taas alkaa tehdä? Tai mitä uusia kenties teknologisia mahdollisuuksia on olemassa? Kaarina Helakisan ruonoa mukaillen:

Mitä koronakaranteenissa tehdä voi? Näin salakissa Tuuti arvioi:

voi striimata tai surffata
tai juosta ja hyppiä
tai puhua ja kuunnella
tai tuhota ja uhota
tai kolistella ja paiskoa
tai korjata ja paikata
tai virkata ja värkätä
tai ripittää ja räpätä
tai tärkeitä järkätä
tai ämpäreitä räknätä
tai ihan hiljaa hipsuttaa ja selällään kelliä

*

Sympatiat heille, joille sosiaalisen etäisyyden pitäminen on raskasta! (Ei se turvaväli ole kyllä aivan kaikille kanssaihmisille vielä mennyt perille.) Onneksi on näitä digivehkeitä ja yhteydenpitomahdollisuuksia sentään. Toisinkin päin voi käydä: kaverin naama alkaa ärsyttää kun sitä näkee kotona enemmän kuin tarpeeksi. Millä tila- ja aikaratkaisuilla omaa ilmaa löytyisi riittävästi, ja miten tuon toisen rauhaa voisi kunnioittaa? Yhdessä puhumalla ja sopimalla kannattaa aloittaa, ei retkellä nettirautakauppaan, vaikka sieltä voi ihan hyviä ratkaisuja sitten etsiäkin 🙂

Ihmiset joskus katsovat kovin kummeksuen, kun esitän ajatuksen, että voitaisiin vähän enemmän antaa tilaa jokaisen omanlaiselle itseilmaisulle. Eli, jos ahistus pukkaa ulos painokelvottomasti, niin pakkoko siitä on kenenkään henkilökohtaisesti loukkaantua? Voihan sitä vaikka kysyä, että oletko nyt minulle vihainen vai puratko vain painetta? Tai: Miten voin auttaa? Ja muutenkin, minusta empaattinen kuuntelija tulkitsee viestintää ruusunpunaisten lasien läpi, ei virhesuurennuslasilla.

Nyt, eristysoloissa ja vakavan taudin uhatessa voi tosissaan ahdistaa. Tasapainon löytäminen varautumisen, suojautumisen ja huolehtimisen kanssa vaatii ajatustyötä, ja tunnetyötä. Omia pelon ajatuksiaan ei kannata yrittää sysiä syrjään, vaan vastaanottaa ne ja tutkia, onko peloille aihetta. Jos on kaiken järkevän jo tehnyt, ei enempäänsä voi. Sen sijaan voi yrittää kasvattaa omaa epävarmuuden sietoaan ja sanoa: nyt olen nämä murheet käsitellyt, ja lakkaan tältä päivältä murehtimasta.

Ahdistuksessa vellomisen tilalle tekemistä, eli keskittyminen johonkin neutraaliin tai mukavaan. Jos ei meinaa kyetä alkaa millekkään, osita pienemmäksi. Ja vielä pienemmäksi. Kunnes lähtökitka on voitettavissa. Tuttua ja turvallista tai uutta ja innostavaa, oman maun mukaan. Mitä sitä ihminen tarvitseekaan?

Kavereita
Optimointia
Rakkautta
Onnenhetkiä
Naurua
Aurinkoa
Kurinalaisuutta
Armeliaisuutta

Rauhaa
Aikatauluja
Nameja
Toivoa
Ergonomiaa
Empatiaa
Nettiyhteyksiä
Iloa
Oivalluksia
Lämpöä
Omavaraisuutta
Suhteellisuudentajua
Ulkoilua
Huumoria

Tehotunteja
Ennakkoluulottomuutta
Energiaa
Taukojumppaa

Toivotan kaikille lukijoille terveyttä ja pitkiä hermoja näissä poikkeusoloissa.

***

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s