Niukkuusansa

Vähemmän on enemmän, lean is mean, mutta mikä ihmeen niukkusansa?

Se kasvaa, missä huomio on, sekin on tuttua. Mutta entä sitten, kun huomio on jatkuvasti niukkuudessa? Tilan, ajan, kalorien?

Silloin tuosta niukasta resurssista tulee mielessä aika automaattisesti arvokas resurssi, resurssi, joka on käytettävä mahdollisimman tehokkaasti. No, mikäs siinä? Tulen entistä säästäväisemmäksi resurssin kanssa, käytän sen entistä tarkemmin, ponnistelen enemmän, ahdistun lopun häämöttäessä… no nyt aletaan päästä asiaan.

Kun huomio on tiukasti niukassa, jää kokonaiskuva hahmottumatta. Kun ahdistaa, jää hyvät asiat huomaamatta. Kun ponnistelen tässä ja nyt selviämisessä, en suunnittele pidemmälle.

Ja: kun huomio on menetyksen eli resurssin loppumisessa, se ei ole hyötyjen saavuttamisessa.

Niukkuus kaventaa ajattelua ja keskittää huomion negatiiviseen. Se siinä on huonoa.

Miten estää niukkuusansaan putoaminen? Resurssia on oltava riittävästi, on oltava särkymä- ja yllätysvaraa, puskuria. Tyhjää tilaa kannattaa jättää hyllyyn ja kaappiin, eikä pakata aivan täyteen, vaikka se tuntuisikin ”tehokkaalta”.

Kalenteriin kannattaa jättää tyhjää odottamattomille tapahtumille ja viivästyksille, ettei yhden yllätyksen takia kaadu kovin pitkä dominopalikkajono – ja että jää aikaa hengittää. Silloin on mahdollisuus tehdä huomio: ehdin, mahtuu, onnistuu.

Niin, ja vain puolikkaan pullan syömisestä ei tule lainkaan iloiseksi. Sehän siinä kuitenkin lienee tarkoitus? Sitten kun on iloisin mielin syönyt koko pullan, seuraavaa jaksaa odottaa vähän kauemmin. Kokonaisuus säilyy hallinnassa ja suupielet ylöspäin.

Kun on vähän väljää, ei ahdista.

***